Jääveistäjän takapihalla

Kävimme tapaamassa jääveistäjää Timo Koivistoa Porvoossa. Ilta ehti jo pimetä ja itsellä ei tietenkään ollut salamaa stillikameraan mukana. Päästiin perille ja Timo johdatti meidät kuusimetsän reunustamalle pimeälle takapihalleen. Hetken jo nauratti tilanne. Onneksi häneltä löytyi perus työmaavalo vintiltä, joka laitettin 5 metrin päähän jääkimpaleesta. Käytin sitä takavalona sekä videota että valokuvia ottaessani. Jalustalla olleen videokameran akkuvalosta sain toisen valonlähteen aikaan, joten yhtäkkiä pimeälle takapihalle saatiin aikaan 2-piste valot.

2-piste valaisu

Lämmin työmaavalo taustalla ja himmeä kameran akkuvalo etuvalona kohdetta kohti.

Itse jääpatsaan kuvaaminen oli aika puuhakasta hommaa, koska siitä piti saada yhtäaikaa työstövaiheiden valokuvat sekä yhtenäinen video. Siitä syystä en kerennyt ottamaan yhtään tilannekuvaa tähän blogiin. En uskaltanut laskea maahan lumeen kumpaakaan kameraa, joten ne roikkuivat vuorotellen kaulassa tai olalla.

Linkki jääveisto -videoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s