Lemmikkien tuhkaaja

Henkilökuvavideo lemmikkieläinten tuhkaaja Ilpo Hämäläisestä. Tällaista suunnittelimme toimittaja Tuomo Väliahon kanssa. Hänellä oli jo entuudestaan ajatuksia juuri tästä aiheesta. Se miten tuomme päähenkilön ja eri osapuolten tunteet ja ajatukset videolle oli ennakkopalavereissa usein esillä. Tuli ja savu ovat sinänsä vaikuttavia elementtejä videolla. Siksi kävimme myös eri kuvaustapoja läpi, joilla tuomme mahdollisimman hyvin esiin tuhkaajan ammatin.

drone_talo

Lemmikkilehto, lemmikkieläintentuhkaaja Ilpo Hämäläisen työpaikka

Ensimmäisenä kuvauspäivänä toinen kuvaajamme Terhi Liimu kävi Tuomon kanssa kuvaamassa hautausmaakuvia sekä oman lemmikkinsä tuhkat hakeneen asiakkaan haastattelun. Samalla heille tuli selkeä käsitys millainen miljöö on kyseeessä.

sikari

Ilpo Hämäläinen kahvitauolla.

Seuraavana ja viimeisenä päivänä menimme Tuomon kanssa uudelleen kuvaamaan. Tällöin kuvasimme kaikki loput kuvat, tuhkaajan haastattelun, kuvituskuvat hänen työstänsä sekä drone -kuvia. Hankalin kuvauspaikka oli uuni, jossa lemmikkieläin poltettiin. Uunin luukussa oli pieni alle sentin mittainen railo, josta näki sisälle. Kuvasin 200 fps hidastuskuvia käsivaralta kiinteällä linssillä tuosta raosta. Samalla piti tarkkailla, että palamiskuvat ovat jokseenkin korrekteja sisällöltään.

liekki

Uunin luukun raosta kuvattuna polttouunin sytyttimen lieska.

 

Videota leikatessa kokeilimme muutamia erilaisia aloituksia. Alun on oltava tehokas, muttei liikaa paljastava. Päädyin aloittamaan videon poikkeuksellisesti mustasta, koska tällöin pääsimme heti uunin sisään – sinne mikä on tämän tarinan rankimpia tapahtumapaikkoja.

drone_tuhka

Ilpo sirottelee lemmikin tuhkaa hautausmaalle.

Linkki videoon: https://dynamic.hs.fi/2017/lemmikkilehto/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s