Myytti 1: Osittain maan pinnan alta olevasta sementillä vuoratusta huoneesta ei voi tehdä Aviwestin mokkuloilla suoraa lähetystä, etenkään jos paikalla on paljon muuta mediaa.
On yleisesti todettu suoria tekevien henkilöiden kesken, että on erittäin epävarmaa tehdä suora lähetys edellä kuvaillusta tilasta, joka on vieläpä keskellä kaupunkia ja korkeiden rakennusten varjossa. Tänään pääsimme testaamaan tämän myytin kestävyyttä Poliisihallinnon rakennuksessa Helsingissä Vuorikadulla. Kyseinen tila sijaitsee osittain maan alla, josta aukeaa vain muutama pieni ikkuna kadulle. Teimme testin keskellä aulamaista huonetta, useiden metrien päässä ikkunoista. Lisäksi paikalla oli muutakin mediaa, jotka sieppasivat osan käytettävissä olevista 4G -kaistoista itselleen. Kun mediatilanne saatiin kunnolla päälle, laitoin Aviwestin päälle raksuttamaan. Samaan aikaan koetin lähettää kännykällä yhtä ainokaista kuvaa ikäänkuin verrokkina testille. Kännykuva ei lähtenyt useista yrityksistä huolimatta liikkeelle. Sen sijaan kahdeksaa 4G mokkulaa käyttävä Aviwest lähetti kuvaa ja ääntä eteenpäin noin 3000 kilotavun tahtiin. Testitilanteessa olimme ainut itse suoraa lähettävä televisioyksikkö. Fotarit lähettelivät kuvia ja radiot omia juttujansa tietokoneen mokkuloilla tai wlanilla.
Katson myytin murretuksi, koska saimme yli puolen tunnin suoran tehtyä ilman sen katkeamista. Kännykuvakin lähti lopulta eteenpäin kun tilaisuus veteli viimeisiä metrejä.