odottelua osa 2

Aamulla säntäsimme taksilla kokouspaikalle. Taksimatkalla selvisi, että Luxemburgissakin on monenlaisia takseja ja monenlaisia hintoja. Jos mahdollista niin taksi kannattaa tilata hotellin kautta. Siinä säästää jopa useita kymppejä alle 10 kilometrin välimatkoilla.

Urpilaisen infon oli määrä olla kello 11. Ennen tuota infoa toimittajani piti selvitellä edellisillan/yön kokouksen päätelmät, jotta olisimme sitten ajantasalla. Tämä infotilaisuus kesti noin 20 minuuttia ja siihen meidän ainekset tältä päivältä sitten jäivätkin. Tämän jälkeen kaikki odottivat Olli Rehnin tilaisuutta monta tuntia kuin kuuta nousevaa, mutta sitä ei sitten koskaan järjestetty. Päivän ainekset jäivät lopulta aika minimaalisiksi, joten mitään vauhdikasta kuvakavalkaadia niistä ei pystynyt leipomaan. Maikkari ja YLE käyttivät brysseliläisiä kuvaajia, joten heidän kanssaan olimme samoilla suomiapajilla nämä kaksi päivää.
YLElle kuvannut Thierry lueskeli vapaa-ajalla ranskankielistä lehteä. 

 
Kuvassa olevalla mikinvarrella pystyy pysäyttämään poliitikon kuin
poliitikon etäälle muiden mikkien ulottumattomiin.
AP:n käyttämä pikkutikas, jolla pääsee muiden kuvaajien yli.
150 kg pitäisi riittää isommallekin kameralle.
 
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s