Automaattiohjautuvan Volvon kyydissä

Lensimme toimittaja Raimo Tengvallin kanssa Göteborgiin tekemään juttua automaattiohjautuvasta Volvosta. Autosta, joka ajaa itsekseen yleisellä tiellä muiden göteborgilaisten autoilijoiden seassa. Samalla matkalla koimme myös ilman kuskia parkkeeraavan Volvon. Kännykän sovelluksella auton voi kutsua luokseen tai lähettää sen etsimään itselleen parkkipaikka. Edellisellä Göteborgin reissullani oli hieman eri meininki. Silloin katukivet lensivät ja keskustan esplanadi oli tulimerenä kun 2001 Göteborgin EU-kokouksen aikaiset mielenosoitukset yltyivät täydelliseksi mellakaksi. Nyt tunnelma oli seesteisempi.

Kalustoksi valitsin Canon 5DMarkII rungon. Objektiiveiksi otin mukaan Canonin 16-35mm sekä 24-55mm lasit. Ja tietenkin vastaanottimen ja langattoman mikin ja akkuja jne. GoPro 3+ oli myös imukuppikiinnityksellä matkassa, mutta sitä ei saanut yleiseen liikenteeseen kiinnittää auton ulkopuolelle, joten se pysyi laukussa kokoajan.

Saavuimme Göteborgin keskustaan Volvon tiloihin heti puolenpäivän jälkeen. Toimittajille, joiden mukana matkasimme, oli ensin puolen tunnin esittely videoineen. Päätin tietenkin skipata tuon ja lähdin pihalle kuvaamaan tuota ihmeautoa. Matkan tarkoituksena oli ottaa kuvia verkkoon ja lehteen sekä tehdä jokin video ko. aiheesta.

Kuvausten ja muutaman haastattelun jälkeen pääsin auton kyytiin kehätielle. Kuski ajoi muun liikenteen sekaan ja laittoi automaatti-ohjauksen päälle, jolloin istuimme liikkuvassa autossa ilman ohjaavaa kuljettajaa.

Itseohjautuva auto kehätiellä Göteborgissa. kuva: Janne Järvinen / HS

Itseohjautuva auto kehätiellä muun liikenteen seassa Göteborgissa. kuva: Janne Järvinen / HS

 

Tämän jälkeen palasimme takaisin ja seurasimme miten itseparkkeeraava auto etsii parkkipaikkaa suljetulla alueella. Kahden auton väliin osasi hyvin peruuttaa ja sammuttaa itsensä.

Itseparkkeeraavaa auto etsii parkkipaikkaa muiden autojen seasta.  kuva: Janne Järvinen / HS

Itseparkkeeraavaa auto etsii parkkipaikkaa muiden autojen seasta. kuva: Janne Järvinen / HS

Videota ja kuvaa tuli otettua sieltä ja täältä. Jos itseparkkeeraava auto olisi ollut sisustukseltaan vaalea niin siitä olisi helpommin erottanut kuskittomuuden. Parkkiautoa sai kuvata 15 metrin päästä, mutta itseajavan auton kyytiin pääsimme mukaan. Siksi otin järjestelmäkameran videovälineeksi, koska isomman kameran kanssa olisi ollut ahdasta kuvata auton sisällä. Ja toisaalta valokuviakin piti ottaa eli miksi kantaa kahta isoa kameraa mukana.

 

linkki Itseohjautuvaan Volvo -videoon

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s