Kuumottava saapuminen Kairoon

En ole ennen kävellyt rahojen päällä. Nyt olen koska lentokoneessa piilotimme osa matkakassasta tennarin väliin. Se tuntuu tällä hetkelläkin hyvältä idealta. Yksi kevyt rullausyritys nimittäin koettiin myöhemmin taksimatkalla, josta selvittiin toimittaja Parkkosen nopealla tilannetajulla.

Kuvia ei sitten pahemmin tältä matkalta tule otettua. TV -kamera ja Bgan menivät takavarikkoon heti lentokentällä. Pidin omaa Nikonin D80 kameraa pienessä olkalaukussa ja sen sain tuotua mukanani, kun keskittyivät isompiin vermeisiin oikein kahdeksan miehen voimalla.
Lentokoneessa jo pohdimme, että on harmi ettei tiedä mitään, mitä tapahtuu kohteessamme samaan aikaan. Otimme siis luotettavan taksin ja lähdimme Kairoa kohti. Matkaa oli keskustaan noin 20 kilometriä ja checkpointit alkoivat välittömästi. Ne tihenivät keskustaan mennessä noin 100 metrin välimatkoille. Kun olimme jo keskustan lähettyvillä niin alkoi sadella viestejä puhelimeen, että missä te olette. Syy selvisi meille samaan aikaan paikanpäällä. Checkpointeilla kertoivat, että systemaattinen hotellien ratsaus on meneillään Kairon Tahririn aukion lähettyvillä ja ulkomaisia toimittajia nimenomaan etsitään. Tässä vaiheessa paikallinen poliisi otti jo meidät ulos taksista ja puhutteli, jotta miksi olette Egyptissä. Oikea vastaus oli toimittajana, jolta on viety työvälineet, emmekä pysty työskentelemään ja olemme matkalla nukkumaan. Aikansa piinattuaan hän sanoi, että lähtekää jonnekin muualle, koska tästä eteenpäin saattaa porukkaa tunkea taksiin sisään.

Löysimme 13 kilometrin päästä hyvän hotellin, jossa nyt olemme jumissa. Sinänsä ei haittaa, koska alla on 2 tunnin yöunet ja lennot päivällä sekä lopuksi hieman ahdistava 3 tunnin taksimatka ympäri Kairoa.

Hotellimme lipastossa raamattu ja koraani ovat sulassa sovussa samassa vetolaatikossa.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s